torstai 4. elokuuta 2011

Miten Vietnam Suomalainen Matkaopas tehtiin?

Vietnam oli kuulemma "uusi Thaimaa". Kaikki olivat kuulemma menossa sinne, koska Thaimaa oli so last year ja Vietnam olisi in.

Tämä oli ilmapiiri jo vuosia sitten, kun Vietnamin matkailu oli saavuttanut kaikki mahdolliset mittarilukemat. Vietnam häilyi kirjakustantajan mielessä, mutta tekijä puuttui.

Suomalainen Matkaopas oli julkaissut Thaimaa-oppaan jo Kirjayhtymälle vuonna 1992, sekä oman kustannusyhtiön kautta vuodesta 1998. Sitten mukaan otettiin Laos ja Kambodzha, 2000-luvulle tultaessa.
Oli selvää, että suuntaus on Thaimaasta koilliseen: Vietnam muistutti olemassaolostaan.

* * *

Kirjan tekijä, Markus Lehtipuu, etsi kirjoittajaa. Mieleen tuli nousevan polven nimi, joka sopivasti asui Aasiassa. Kirjoittajien houkuttelu ei kuitenkaan onnistunut.

Sitten tekijä sai vihjeen: kannattaa liittyä Suomen tietokirjailijat ry:hyn ja hakea apurahaa. Näin tehtiin. Ehto oli asetettu; jos yhdistys myöntäisi apurahan, kirja tehtäisiin.

* * *

Apuraha mahdollisti useita lentoja, mutta ennen matkaa oli aloitettava suunnittelu. Kartanpiirtäjiltä (Samu ja Satu Kontinen) tilattiin kartta-aihiot ja kirjan rakenne luotiin tutun kaavan mukaan.

Ensimmäinen lento järjestyi vuoden 2009 lopulle, jolloin Vietnam paljasti kasvonsa: lentokenttäkuljetus Saigonin keskustaan (7 km) juuttui ruuhkaan, ja oli pakko hylätä. Kyydiksi löytyi moottoripyörätaksi, jonka kyydissä kiidettiin sivukujia, ihmisten ilta-askareiden ohi, perille hotellialueelle.

Kulttuurishokki oli kouriintuntuva. Miten Saigon olikaan muuttunut, muutamassa ... no, seitsemässä vuodessa! Kaupunki, jonka liikenne hyytyy ruuhkiin, on out.  Tällaiseen paikkaan ei saa tuoda turisteja! Homma ei toimi. Kesti viikon toipua, sulatella ja kerätä voimia.

Ensimmäinen matka suuntautui Saigonista pohjoiseen aina Hoi Aniin saakka. Paluumatkalla tekijä koukkasi Dalatin kautta, ja Saigon tuntui hieman paremmalta.

* * *

Vietnamin ongelma on monitahoinen. Ensinnäkään se ei ole "uusi Thaimaa", eikä se millään tavalla muistuta Thaimaata, joten kaikki piti muokata täysin Vietnamin erityispiirteistä lähtien.

Vietnamin hurja väkiluku, 90 miljoonaa Suomen kokoisella alueella, tarkoittaa sitä, että yleensä kaikkialla on ihmisiä, taloja, liikennettä ja sekamelskaa.

Vietnam ei ole arkkitehtuurin ystävän mekka, eikä kaupunkikuva ole missään erityisen viehättävä, paitsi Ranskan siirtomaa-ajan tai kiinalaisvaikutteisen temppeliarkkitehtuurin suunnalla.

Samalla kun matkailupalvelujen tarjonta on keskittynyt tutuille reiteille, oli pakko noudattaa realismia ja keskittyä tuttuihin matkakohteisiin.

Toisaalta tässä kysyntä ja tarjonta voivat vain kohdata: ihmiset liikkuvat noin 15 eri kohteessa, ja ne kaikki otettiin mukaan tähän kirjaan.

* * *

Vietnamin, kuten kaikkien muidenkin matkakohteiden, kaupungeissa tehtävänä oli tiettyjen teknisten seikkojen ohella selvittää viiden kysymyksen salaisuudet:

Majoitus

Ruoka ja juoma

Nähtävyydet

Ajanviete

Ostokset

Majoitus paljastui kiinnostavaksi, koska halvimmissakin hotelleissa, minihotelleissa tai kotimajoituksissa oli yleensä aina ilmastointi, jääkaappi, kylpyhuone (kuuma vesi), langaton netti sekä miellyttävästi pyyhe, saippua, hammasharja, vesipullo ja jopa kertakäyttökampa! Kaikki tämä alle 10 euron - voiko houkuttelevampaa matkailumaata ollakaan? Majoituksessa piti valita pieni siivu kokonaistarjonnasta, joka on uskomattoman runsas. Ajatus oli sellainen, että esimerkinomainen listaus auttaa eteenpäin, ja perillä voi sitten katsella sata muuta vaihtoehtoa lähiseudulla.

Ruoka ja juoma oli ongelmallinen osasto, koska Vietnam ei ole siinä mielessä kulinaarinen paratiisi, mitä maan maine antaa ymmärtää. Niinpä jokaisesta ravintolasta saa pizzaa ja pastaa (etenkin pizzaa) mutta paikalliset erikoisuudet ovat joskus vähemmän  esillä. Toisaalta matkaoppaan tekijän tehtävänä onkin etsiä ja löytää, ja kokonaistarjonta on toki erinomainen. Erityisvinkkinä Hoi An.

Nähtävyydet olivat alussa hankala osio, koska yleinen sekamelska ja rakennuskannan tylsyys (betonilaatikoita!) antoi ymmärtää, että Vietnam ei ole kulttuurimatkakohde. Ajan myötä paljastui, että Vietnam ei pelkästään tarjoa erinomaisia museoita ja nähtävyyksiä, vaan kaiken vähintään tuplana (Hanoi ja Saigon ovat tavallaan "kuin kaksi marjaa", ja molemmissa on maailmanluokan museot ja muut nähtävyydet. Erityisvinkkinä Hue.

Ajanviete synnytti päänvaivaa, koska käytännössä esimerkiksi lenkkeily on väkirikkaassa maassa hankalaa. Turistikohteissa ajanvietettä on enemmän kuin tarpeeksi, ja kirja keskittyykin näiden kohteiden tarjontaan. Erityisvinkkinä Nha Trang.

Ostokset ovat Vietnamin suurimpia valtteja, ja näitä vaihtoehtoja voisi kirjata ja listata enemmänkin. Toisaalta tavanomainen tavaran tarjonta on samantyyppistä niin Hanoissa kuin Saigonissakin, joten pitempään maassa matkustava oppii pian tunnistamaan tutut tuotteen kaikkialta sieltä, missä turisteja liikkuu. Erityisvinkkinä Saigon.

* * *

Kirja vaati lopulta neljä erillistä tutkimusmatkaa. Viimeisin, vuoden 2011 aikana tehty päivitysmatka oli välttämätön, koska vasta silloin saatiin karttoihin lopullinen sisältö, ja aiemmin tehtyjen merkintöjen viime hetken tarkistus.

Lopulta kirja ilmestyi keväällä 2011, neljän pitkän matkan ja yli vuoden aktiivisen kirjoittamisen jälkeen.

Kirjan tekijä haluaa kiittää Suomen tietokirjailijat ry:tä apurahasta, jonka ansiosta ensimmäinen suomenkielinen Vietnam-matkaopas on nyt saatavilla.

Samoin tekijä haluaa kiittää: Jonas Alam avustamisesta junamatkailun ja rajanylitysten osalta, sekä Anita Truong, vietnamin kielen sanaston luomisesta!



Kuvassa hotellien ja ravintoloiden sijoittelua karttapohjaan Saigonin matkailija-alueella.

Kustantajan kotisivut.

Vietnamin Facebook-sivu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti